Teen veistoksia ja grafiikkaa.

Puuveistokset: Aluksi sahailen ja veistelen usein sattumanvaraisesti eri muotoisia ja -kokoisia puukappaleita ja -aihioita. Teoksesta saattaa olla jonkinlainen visio tai jopa luonnos, mutta yleensä teos muotoutuu vasta sitä työstäessä. Reliefit luonnostelen tarkemmin.

Grafiikka: Viime vuosina olen pääasiassa tehnyt grafiikkaa kollaasitekniikalla, jossa yhdistelen grafiikkaa ja maalausta. Kollaasien työstämisessä asiat tapahtuvat hyvin samankaltaisena kuin veistosten työstämisessä. Materiaali ja työkalut vaan muuttuvat.

Sattuman hyväksikäyttö liittyy työskentelyyni olennaisesti. Teokseen voi tulla kappaleita jo olemassa olevista veistoksista ja työhuoneen nurkkiin käyttöä odottamaan jääneitä vanhoja kappaleita. Jotkut veistokset jäävät sellaisiksi kun ne on ensimmäistä kertaa koottu, toiset muuntuvat uudelleen vaikkapa näyttelytilan puitteisiin variaatioksi vanhasta veistoksesta tai kokonaan uudeksi teokseksi.

Koottavuudessaan, palapelimäisyydessään ja värikkyydessään veistokseni ja kollaasini ovat vahvasti leikkisiä ja monitasoisia niin muodollisesti kuin sisällöllisestikin. Työskennellessäni haluan kokea leikinomaista vapautta ja riemua.

Muusikkotaustani tuo musiikin aina mukaan teoksiini jossain muodossa. Tärkeää yksittäisissä töissäni ja olennaisen tärkeää näyttelykokonaisuuksissani on rytmi. Näyttelykokonaisuuksia rytmitän töiden koon ja sijainnin mukaan. Yksittäisissä töissä kappaleiden muodon, koon ja värin mukaan.

www.sodo.info
Kuvataiteilijamatrikkeli/Register of the Artists’ Association of Finland: Kari Södö

Kari Södö: Sekatekniikka puulle, 124 X 72 X 31 cm, 2013. Aineen Taidemuseon kokoelmissa.